Kuopioon ja takaisin, osa 3: Kuopio - Savonlinna

Aamulla oli mukavan poutainen sää. Aamukahvin jälkeen yhdistettiin koirien pissityslenkki ja kaupassa käynti. Jääkaapin täydennystä ja mansikoita matkaevääksi. Päästiin kuitenkin jo puoli yhdentoista jälkeen liikkeelle, 

Kuopio jää taakse ja matka jatkuu.

Kuopion satamassa ennen lähtöämme kuulimme, että seuraavana päivänä Kuopiossa oli höyrylaivojen kokoontuminen. Eipä mennyt pitkään, kun vastaan alkoi tulla jos jonkinlaista höyrylaivaa. Laskettiin, että kymmenkunta höyrylaivaa tuli vastaan sen päivän aikana. Olipahan meillekin mielenkiintoista seurattavaa matkalle.

Tämän päivän ajorupeama olikin varsin pitkä. Reilun neljän tunnin jälkeen tultiin Konnuksen kanavaan. Oltiin saatu Eerolta vinkki parkkeerata vene Konnuksen vanhaan kanavaan, joten heti kanavasta tultuamme kurvattiin vasemmalle. Siellä meitä odotti laituri, joka oli juuri passeli Lunnille.

Kanavan ympäristö oli todella ihana. Kunnostustöitä oli vielä kesken, mutta alue oli erittäin viihtyisä. Pienen kävelymatkan päässä oli kesäravintola, jossa oli ruokaakin tarjolla. Syötiin siellä suussasulava annos muikkuja. Silke pääsi leikkimään kahvilan pitäjän koiran kanssa. 

Mikäs siinä oli Lunnin köllötellä, Konnuksen kanavan laiturissa.

Laiturin vieressä oli grillikatos, ulkohuussi ja puuvaja. Alue oli myös kalastajien suosiossa. Illalla laiturille ja grillikatokseen tuli pikkupoikia onkien kanssa. Melko myöhään olivat kalassa, vaikka vettä satoi. Mutta kun pojat lähtivät, saivat koirat taas olla vapaana. 

Koirat tosiaan nauttivat tästä yöpymispaikasta. Saivat tonkia vapaana ja kuljeskella laiturin liepeillä. Eivätkä ne kauaksi lähteneetkään. Kanavan töyräällä niillä oli loistavat vahtipaikat, Siinä ne seurasivat kanavaan meneviä ja kanavasta tulevia veneitä.

Aamulla oli sateista, joten päätettiin hieman lykätä lähtöä. Käveltiin koirien kanssa alue ristiin rastiin ja grillattiin makkarat päivän ruuaksi ennen kuin matkaa jatkettiin. Ja iltapäivän puolelle lähtö menikin, Kolmen jälkeen jätettiin tuo mukava paikka ja Varkaus odotti.

Matka Varkaukseen kesti kolme tuntia. Varkausta lähestyttäessä oli kiva katsella rannassa sijaitsevia taloja ja mökkejä. Monenlaista asumusta oli veden äärelle rakennettu.

Vähän hienompia lukaaleja.

Vaatimattomia mökkejä.

Veneet rivissä.

Monenlaisia saunamökkejä.

Jollaisia ei enää saa rakentaakaan.

Ei voi erehtyä, minne ollaan tulossa.

Illan viirussa, kuuden aikaan, tultiin vihdoin Varkauden vierasvenesatamaan. Ruuhkaa ei satamassa ollut, joten saimme valita paikan lähes tyhjästä laiturista. Mukava oli tämäkin satama. Pieni kahvila ja hyvät vessa- ja suihkutilat. Ja ympäristössä oli kivat reitit koirien kanssa kävelyyn. Tehtiinkin kunnon lenkki koirien kanssa ja käytiin samalla tutustumassa Taipaleen kanavaan, joka on meillä seuraavana aamuna ohjelmassa. Nähtiin parin veneen sulutukset, joten huominen ei enää jännitä niin paljon. Taipale on meidän isoin kanava tällä reissulla ja pudotusta on ihan reilusti.

Rauhallinen ilta Taipaleen vierasvenesatamassa Varkaudessa.

Seuraava aamu aukeni pilvisenä. Ei pidetty kiirettä lähtöön, vaan tehtiin aamulenkki rauhassa ja lähdettiin puolen päivän aikaan jatkamaan matkaa. Päästiin kanavaan heti suoraan, mutta siellä kuulutettiin, että odotetaan yhtä purjevenettä samaan sulutukseen. Sepä sitten olikin samassa laiturissa ollut viereinen vene, joka saatiin seuraksi. Sulutus meni suht hyvin. Minä pidin köyttä, mutta jossakin vaiheessa sain kyllä pitää ihan kaikilla voimilla, ja pelkäsin jo, että karkaa vielä koko vene. Vaan hyvin pysyi. Sulutuksen aikana alkoi sataa vettä ja alkumatkalla sadekuurot kulkivat meidän mukana. 

Sinne jää Taipaleen kanava ja Varkaus.

Totista touhua, kun vettä sataa.

Mutta kun ei paljoa sada, niin meneehän se.

Onneksi sadekuurot olivat lyhyitä eikä vettä tullut taivaantäydeltä. Sadekuurojen lomassa nautittiin päiväkahvit kannella. Kylläpä donitsit maistuukin hyvältä raittiissa ulkoilmassa.

Päiväkahvit kannella on ihan parasta.

Useampikin veneilijätuttava oli meille maininnut Porosalmesta, joten sinnehän meidän oli suunnattava. Kun käännyttiin viimeiselle selälle ennen Porosalmea, jouduimme ikävään allokkoon. Viimeiset puoli tuntia aallot keikuttivat Lunnia ikävästi, mutta onneksi Porosalmi jo alkoi näkyä. Väylän päässä oli pitkä laituri, jossa oli paljon veneitä. Livuimme hissukseen ja huomasimme laiturissa erilaisia niitattuja lappusia, joissa oli varauksia laituripaikoista. Saimme Lunnin sivukiinnitykseen varattujen paikkojen välille. Todellisuudessa näille varatuille paikoille ei veneitä tullutkaan. Iltaan mennessä laituri alkoi olla melkein täynnä veneitä, enkä usko että niillä kellään oli mitään varausta.

Merkillinen paikka oli tämä Porosalmi. Keskellä ei mitään oli valtava hotelli- ja mökkikylä. Ja kylpylä vielä rakenteilla. Autoja virtasi joka suunnasta, koska kesäteatteriesitys oli alkamassa. Puolen kilometrin päässä venelaiturista ja hotellista oli toinen mökkikylä: hakopuista rakennettu alue, Siellä oli myös ravintola, jossa joimme päiväkahvit. Hakopuukylä oli kyllä vaikuttava paikka. Mutta venematka Porosalmeen oli sen verran uuvuttava, että emme jaksaneet sen tarkempaan aluetta tutkia. Ehkäpä ensi kerralla. Sen sijaan lähdimme kiertämään kävelyreittiä, joka oli merkitty metsään. Ja yksi geokätkökin etsittiin. Kävelyreitin opasteet olivat paikoittain heikosti merkitty, joten kiersimme melko pitkän matkan ja välillä hieman epävarmoina suunnasta. Lopulta päädyimme hotellin takana olevalle mäelle, josta oli hienot näkymät venelaiturille päin.

Hulppea hotellirakennus rannassa.

Ja viereisessä mökkikylässä hakopuista tehty ravintolarakennus.

Venelaiturit ja hotellialue,

Pitkä laituri täyttyi iltaan mennessä.

Täällä olisimme voineet olla toisenkin yön, mutta koska olimme tehneet reittimuutoksen ja päättäneet mennä kotiin Savonlinnan kautta, jatkoimme matkaa aamupäivällä. Järvellä oli tyyntä ja puolipilvistä ja yllättävän vähän veneliikennettä. Melkeinpä yksiksemme ajelimme parituntia, kunnes reitin varrella oli laituri, mihin saimme Lunnin kiinnitettyä päiväkahvin ja koirien pissityksen ajaksi.

Näissä maisemissa sielu lepää.

Kaunista!

Taukopaikka ennen Savonlinnaa.

Päiväkahvit ihanassa auringonpaisteessa. Koiratkin nauttivat ja paistattelivat itseään auringonlämmössä.

Pysähdyksen jälkeen matka kesti vielä toiset kaksi tuntia kunnes saavuimme Savonlinnaan. Savonlinnaa lähestyessä alkoi veneitäkin olla enemmän liikenteessä. Laiturit olivat melkoisen täynnä. Muutama vapaa paikka siellä täällä, joten valitsimme sen, johon oli helpoin lipua. Tosin, siihen paikalle tuntui ohiajavien veneiden peräaallot melkoisesti, mutta olimme silti tyytyväisiä paikkaan. 

Lunni niin tyylikkäänä Savonlinnan laiturissa.

Takakannelta näkyi Olavinlinna.

Ensimmäinen tehtävämme oli löytää ruokapaikka. Oopperajuhlien takia porukkaa oli joka paikassa kuin pipoa. Onnistuimme kuitenkin löytämään Kahvila Saran, jonne pystyi pihan perällä oleviin terassipöytiin ottamaan koirat mukaan. Ruokailun jälkeen illalla teimme pitkän kävelyn ihanassa kesäsäässä. Savonlinna esitteli meille parastaan.

Kuopioon ja takaisin, osa 2: Kuopio

Kuopiossa vietimme kaiken kaikkiaan kolme yötä. Ensimmäisen yön olimme Maljalahden vieraslaiturissa. Siinä oli näppärästi kaikki palvelut äärellä. Vessa, suihku, vesi, kauppa. Koirille ei alue ehkä ollut niin viihtyisä, mutta mukavia lenkkejä rantaa pitkin tuli tehtyä Väinölänniemeen, vaikka alkumatka oli pitkälti asfalttia ja kivetystä.

Mäyräkoirajono. Odottavat vuoroaan veneeseen pääsyyn.

Toisen Kuopio-päivän seilasimme pitkin Kallavettä Riitan ja Eeron kanssa. Se päivä oli koko reissumme sateisin päivä. Kuurosateita oli onneksi vain aamupäivällä. Välillä vettä tuli kuin aisaa. Minä ja Riitta istuimme sisällä, mutta miehet olivat ulkona kannella ja kastuivat pahasti. Pysähdyimme parissa saaressa. Ensimmäisen saaren nimeä en muista, mutta sieltä löytyi kantarelleja ja mustikoita. Käveltiin siellä pieni lenkki, kunnes sadekuuro pakotti juoksemaan takaisin veneelle. Toinen pysähdyspaikka oli Iivarinsalo, jossa oli pari muutakin venettä, kun sinne saavuttiin. Iivarinsalossa söimme retkilounaan nuotion ääressä. 

Lunni Kuopion satamassa.

Kallaveden ajelulla vettä tuli välillä kuin aisaa.

Iivarinsalossa paistoi aurinko.

Evästauko

Tällä ruualla oli joku norjalainen nimi: joku i pölssen. Pitääpä kysyä Riitalta ja Eerolta. Herkullista ja täyttävää joka tapauksessa.

Päivän päätteeksi Lunni parkkeerattiin Kuopion pursiseuran satamaan Riitan ja Eeron Elina-laivan viereen. Vietettiin sitten saunailtaa Lunnilla. Vesi oli lämmintä, +24-asteista, ja Lunnin sauna antoi melko rapsakat löylyt. Istuimme iltaa Lunnilla pitkälle aamuyöhön ja nautittiin kesäillasta.

Lunni näyttää kovin pieneltä Elinan vieressä.

Aamupäivällä ajettiin sitten takaisin Maljalahden laituriin ja vietettiin päivä Kuopiossa. Käytiin torilla kävelemässä ja kauppahallin liepeillä syömässä. Ihmeteltiin samassa laiturissa olevaa ökyvenettä, johon aamulla tuotiin Teboilin tankkiautolla polttoainetta 2600 litraa.

Kolme yötä samassa paikassa alkoi tuntua sopivalta määrältä jatkaa matkaa. Teimme illalla matkasuunnitelmaa, ja niinpä alkuperäiseen suunnitelmaan tuli iso muutos. Koska kelit suosivat ja matkanteko oli ollut mukavaa (vaikkakin jännittävää), niin päätimme poiketa Savonlinnassa. Aikaahan meillä oli ja Savonlinna tuntui olevan näppärän ajomatkan päässä. Mutta päätimme, että lopullisen päätöksen teemme lähempänä.

Viimeinen ilta Kuopiossa oli mahdottoman kaunis.

Kesäilta Kuopion satamassa.

Kuopioon ja takaisin, osa 1: Joensuu - Kuopio

Se oli hieno ja jalo aikomus päivittää tätä blogia sitä mukaa kun reissu etenee. Yllätyksekseni kuitenkin vierasvenesatamissa ei monessakaan ollut wifiä, joten en päässyt blogikirjoituksia tekemään. Ja mitä pitemmälle aikaa menee, niin aloittaminen tuntuu aina vain vaikeammalle. Mutta jospa yritän kirjoittaa matkakertomuksen edes suurinpiirtein. Ainakin ensi kesän reissuja suunnitellessa tästä voi olla jotakin hyötyä. Mutta ensi kesänä muistan tämän: kirjoitan vaikkapa perinteisesti paperille joka päivä matkan tapahtumista, jos ei pädipäivitys onnistu. Onpahan sitten blogin päivittäminen huomattavasti helpompaa eikä mitään olennaista unohdu. Mutta nyt, olkaa hyvä, tästä alkaa seikkailukertomus Kuopioon ja takaisin.

Perjantaina 8.7. alkoi seikkailumme kohti Kuopiota.

Aamulla ensitöikseen Marko vei autolla kaikki tavarat veneelle. Sen jälkeen käveltiin koirien kanssa rantaan reilun puolen tunnin matka. Näin saivat otukset mukavan aamulenkin ennen veneesen asettumista. Lähtövalmisteluihin veneellä meni hiukan aikaa ja Airikin poikkesi katsomaan meitä ennen lähtöämme.

Hei hei Joensuu! Nähdään taas parin viikon päästä!

Sää oli lähtiessämme puolipilvinen ja tuulta hieman. Kun pääsimme kunnolla Pyhäselälle, huomasimme järven molemmilla puolilla sade- ja ukkosrintamat. Etenkin Liperin puolella oleva ukkonen tuntui kulkevan samaa matkaa kanssamme. Mietimme jo eri vaihtoehtoja, mikäli ukkonen lähtee tulemaan kohti. 

Kännykällä otetussa kuvassa ei ukkospilvi näytä ollenkaan niin hurjalta, mitä se todellisuudessa oli.

Pysähdyimme Tikankaivannossa. Ajattelimme katsastaa tilanteen, että lähdemmekö ylittämään toista järvenselkää ukkosen pelossa vai jäämmekö odottamaan parempaa säätä. 

Mäyräkoira näyttää kovin pieneltä merimerkin vieressä.

Päätimme kuitenkin jatkaa Rääkkylään, sillä matkaa ei ollut enää paljon jäljellä ja ukkonenkin tuntui jyrisevän enemmän Hammaslahden kohdilla. Pilviä pälyillen ja ukkosen jyrinää kuunnellen Lunni vei meidät turvallisesti Rääkkylän Paksuniemeen, jossa oli tarkoitus yöpyä. Teimme Paksuniemessä ensimmäisen poijukiinnityksemme ja sehän sujui paremmin kuin hyvin. Heti kun vene oli satamassa, alkoi sade ja ukkonen. Ajoitus meni siis nappiin.

Siellä se poijukiinnityksessä kelluu, meidän Lunni.

Illalla teimme pitkän lenkin koirien kanssa ja suunnittelimme seuraavan päivän reittiä. Huojentavaa, että ukkosia ei enää seuraavalle päivällä luvattu.

Aamulla lähdimme heti aamupalan jälkeen Paksuniemestä kohti Savonrantaa. Sää oli pilvinen, mutta tuulta ei juurikaan ollut. Oriveden ja Paasiveden ylitykset olivat aika puuduttavia, kun ilma ei ollut mitenkään lämmin. Onneksi vesisadetta ei ollut, joten kuivana säilyttiin tämä päivä.

Kolmen-neljän tunnin jälkeen saavuttiin Savonrantaan.. 

Savonrannan laituri odottaa meitä kulman takana.

Vihdoinkin jaloittelutauko.

Tarkoitus oli pitää siellä ruokatauko ja lenkittää koirat, ja niin sitten tehtiinkin. Käytiin syömässä herkulliset burgerit sataman ravintolassa ja koirat lenkitettiin geokätköä etsiessä. Ei löytynyt kätköä, mutta mukava kävely tuli tehtyä. Parin tunnin pysähdyksen jälkeen matkamme jatkui. 

Seuraava etappimme oli Vörstinsaaret. Olimme saaneet tästä paikasta vinkin Airilta ja Ismolta, ja vihje osoittautui timantiksi. Saavuimme Vörstiin illalla. Ehkäpä pilvinen ilma oli tehnyt sen, ettei seillä ollut ketään muita. Ja kun saavuimme Vörstiin, alkoi auringonpaiste. Paikka oli aivan ihana! Sieltä löytyi siistissä  kunnossa oleva nuotiopaikka ja ulkohuussi. Saari oli mukavan pieni, ja sen ympäri kulki polku. Koirat sai laskea suoraan veneestä laiturille ja pääsivät vapaasti möyrimään saaressa. Illalla lämmitimme Lunnin saunan ensimmäistä kertaa ja käytiinpä uimassakin, kun vesi oli +20-asteista. Aivan ihanaa oli meillä Vörstissä ja olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa.

Vörstin saaressa auringonpaisteessa.

Koirat nauttivat vapaudesta.

Ja me nautittiin saunomisesta ja uimisesti. Vesi suorastaan kutsui uimaan.

Vörstissä herättiin kauniiseen aamuun.

Rauhallisen aamupalan jälkeen matkamme jatkui kohti Heinäveden reittiä, jota sanotaan Suomen kauneimmaksi vesireitiksi. Järvi oli peilityyni ja aurinkoa riitti kolmantena matkapäivänämme. Matka meni sutjakasti, kun oli niin paljon katseltavaa ja kesä kauneimmillaan. 

Pysähdyimme Säynämössä pissittämään koirat. Nähtävästi se on jonkinsortin kristillinen leirikeskus, mutta ruuhkaa ei siellä ollut. Koirat saivat kahlata rannassa ja saimme kaikki jaloitella hieman.

Matkamme jatkui kapeita reittejä pitkin. Täällä pitikin karttaa lukea ihan eritavalla kuin aikaisemmin, sillä väylät olivat välillä todella kapeita. Miten ihanaa vaihtelua se olikin suurten järvenselkien ylitysten jälkeen.

Välillä väylä oli tosi kapea.

Täällä se sitten tapahtui: kapeassa väylässä ja virtaavassa vedessä veneen ohjaus meni epäkuntoon.

Meni jonkin aikaa ennen kuin edes ymmärsimme mitä oikein tapahtui. Sahasimme väylällä eteen ja taakse niin, että pääsimme hieman väljemmille vesille ihmettelemään tilannetta.

Tässä se tapahtui. 

Mutta kun Marko huusi, että nyt ei ohjaus toimi ja että tarvitaan varaohjaus käyttöön, avasin takahytistä levyt auki, että näin ohjaussysteemit. Tajusin heti, mitä oli tapahtunut. Yksi ruuvi oli irronnut. Löysin varaohjausta varten metalliputken, joka näytti aivan periskoopilta. Marko ohjasi, ja minä säätelin vauhtia, kun ajoimme pois kapeikosta ja virtaukisista, ja pääsimme sen verran vapaille vesille, että Marko lähti perähyttiin tutkailemaan tilannetta. Minä seurasin plotterista veden syvyyksiä ja väänsin joko kaasua tai pakkia, että pysyimme suurin piirtein väylällä. Olimme poikittain väylällä ja ohitse lipui muita veneitä. Minä vaan tyynen rauhallisesti vilkuttelin ohi ajaville suuresta hävetyksestä välittämättä. Rukoilin, että ohjaus olisi kohta kunnossa ja matka jatkuisi turvallisesti. Onneksi oli tyyntä ja vene lipui vain hivenen virran mukana. Marko ei kuitenkaan saanut siltä istumalta ohjausta kuntoon, joten meidän piti jatkaa eteenpäin varaohjauksella. Markon käsi ei ylettänyt ohjauksen lisäksi kaasulle, joten minun piti hoidella nopeus. Onneksi seuraavaan pysähtymispaikkaan elin Pilpan kanavaan ei ollut pitkä matka. Pelkäsin, että kuinka ihmeessä onnistutaan rantautumaan tällä tyylillä, vaan onnistuttiinpa hyvinkin. Yllättävän hyvin.

Vaikka sulutuksen odotusalueella on parkkeerauskielto, niin nyt oli hätätilanne. Laitettiin Lunni laiturin reunaan kiinni ja saatiin yhdessä tuumin ruuvit kiinni ja ohjaus kuntoon. Koirat käytin pikaisella pissillä, sillä aikaa oli vierinyt jo muutama tunti edellisestä jaloittelusta. Tässä kohdassa kiitin luojaa, että koirat osaavat pissiä käskystä, sillä pitkäksi aikaa emme voineet jäädä, vaan matkan oli jatkuttava. Kylläpä jännitti, kun irroitettiin Lunni laiturista, että toimiiko ohjaus oikeasti ja todella.

Pilpan kanavassa jo vähän hymyilytti. Vai mikä lie jännityksen jälkeinen irvistys tuo onkaan.

Pilpan kanava oli meidän ensimmäinen kanava tällä kanavavoittoisella reitillä. Uusi kanava jännittää aina, ja lisäjännityksen toi, kun mietti, että toimiiko ohjaus varmasti, mutta hyvin näistä kaikista kanavista kuitenkin selvittiin. Pilpan jälkeen oli Vääräkosken avokanava ja Vihovuonteen kanava, kunnes lopulta saavuttiin Kermankoskelle. Kermankosken venelaiturin kohdalla kävi melkoinen virtaus, ja hetken jo luulimme, että taasko ohjaus meni. Mutta hyvin saatiin vene laituriin ja päivän jännitys alkoi hellittää. 

Lunni Kermankosken laiturissa,

Sillankupeessa.

Ehdimme juuri ja juuri Kermankosken sataman ravintolaan syömään, ennen kuin se meni kiinni. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä ja ruoka hyvää. Liekö päivän tapahtumista johtuvaa, mutta lihapullat ja perunamuussi ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin tämän jännittävän päivän jälkeen. Ruuan jälkeen teimme vielä koirien kanssa pitkän lenkin. Kävimme kävellen katsastamassa seuraavan aamun ensi etapin eli Kerman kanavan. Kermankosken pauhua kävimme myös kuuntelemassa, kun geokätköä sieltä sillan alla etsiskelin ja löysinkin. Illalla pyöri päivän tapahtumat mielessä, mutta rankan päivän jälkeen uni tuli tarpeeseen.

Aamulla matkaan lähdettiin puoli kymmenen aikoihin. Kerman kanavalle tultaessa odotuslaiturilla oli kaksi köyttä roikkumassa, joista automaattisulutus käynnistetään. Mitään ajattelematta nykäisin molemmista naruista, ennen kuin tajusin lukea ohjeen. Toinen naru oli tarkoitettu sulutuksen käynnistämiseen ja toinen naru sillan aukaisuun. Voi sitä hävetyksen tunnetta ja nolouden määrää, kun silta nousi ja sulutus alkoi. Lunni lipui tyylikkäästi kanavaan, kun silta oli siirtynyt sivuun. Eikös sinne kanavan reunalle tullut närkästyneitä paikallisia huutelemaan, että "Nostakaa edes onkivapa pystyyn!" Joutuivat kotvasen odottamaan autoineen, kunnes olimme päässeet sulutuksesta pois. Opin tästä, että jatkossa luen jokaisessa sulussa ohjeet, ennen kuin alan yhtään narua nykimään.

Tämä on se peilityyni.

Kauniita kalliorantoja yksi toisensa jälkeen.

Pari tuntia ajoimme kaunista reittiä aurinkoisessa säässä, kunnes lähestyimme Karvion kanavaa. Ennen kanavaa on Karvion lomakeskuksen laituri, jossa oli hyvin tilaa. Koirat pääsivät lenkille ja me pääsimme lounaalle. Lounaan jälkeen peseydyimme, sillä Kermankoskella ei ollut ollut suihkumahdollisuutta. Karviossa Marko kävi suihkussa, mutta minä kävin uimassa ja peseydyin siinä samalla. Uimahetken aikana laituriin oli tullut useampikin vene ja Lunni oli kivasti kahden veneen välissä. Mutta yllättävän näppärästi pääsimme siitä lähtemään, ja Karvion kanava oli seuraavana ohjelmassa. Karvion lomakeskuksen pysähdys kesti meillä kolme tuntia, joten hyvin ehtivät koirat jaloitella siinä ajassa. Ja hyvä niin, sillä seuraava matkaetappi kesti reilu neljä tuntia, ennen kuin lopulta illanviirussa saavuimme Vehmersalmelle.

Kyllä oli matkanteko leppoisaa.

Vehmersalmen laiturissa.

Laiturissa oli useampikin vene, mutta kun ravintola meni kiinni, niin eipä yöpymään jäänyt kuin yksi pieni purjevene ja yksi isompi matkavene Lunnin lisäksi. Sataman ravintola oli nähtävästi koko alueen menomesta. Melkoista trafiikka oli sulkemisaikaan asti. Mekin istuimme pizzalla ja oluella ravintolan terassilla ja samalla seurasimme reissumme huvittavinta tapahtumaa, kun eräs paikallinen yritti ajaa vesiskootterilla ja kaverit nauroivat rannalla. Pelkäsimme jo, että koko yön jatkuu sama meno satamassa, mutta kymmenen jälkeen alkoi olla jo täysin rauhallista. Kävimme koirien kanssa iltalenkillä viereisellä uimarannalla, kun käytiin iltauinnilla. Tiesimme, että seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta, joten aamulla ei ollut kiirettä mihinkään.

Aamulla herättiin sateenropinaan. Hoideltiin aamutoimet kaikessa rauhassa: aamupalat, aamusuihkut ja koirien aamulenkki. Kun sade aamupäivällä taukosi, lähdettiin käymään kaupassa ja siinä samalla sai koiratkin kunnon lenkin. Kun palattiin veneelle, alkoi pilvet rakoilla ja aurinko tuli esille. Niinpä päätettiin lähteä samantien kohti Kuopiota. 

Puijontorni näkyi taivaanrannassa Vehmersalmelta asti. Toimi hyvänä maamerkkinä.

Maljalahti on jo lähellä.

Hyvin oli tilaa Maljalahden vierasvenelaiturissa, joten poijupaikalle Lunni laitettiin ja huokaistiin, kun kuivin nahoin päästiin perille. Ehdin tehdä pikaisen koirien pissityslenkin, ennen kuin Riitta ja Eero saapuivat ja menimme porukalla syömään satamassa olevaan italialaiseen ravintolaan. Mahtava tunne, kun vihdoin olimme saapuneet perille. Viisi päivää siihen meni. Ja monta kokemusta ja monesta uudesta asiasta tuli selviydyttyä.

Tässä se Lunni vihdoin köllöttää, Kuopion satamassa.