Perjantaina 8.7. alkoi seikkailumme kohti Kuopiota.
Aamulla ensitöikseen Marko vei autolla kaikki tavarat veneelle. Sen jälkeen käveltiin koirien kanssa rantaan reilun puolen tunnin matka. Näin saivat otukset mukavan aamulenkin ennen veneesen asettumista. Lähtövalmisteluihin veneellä meni hiukan aikaa ja Airikin poikkesi katsomaan meitä ennen lähtöämme.
Sää oli lähtiessämme puolipilvinen ja tuulta hieman. Kun pääsimme kunnolla Pyhäselälle, huomasimme järven molemmilla puolilla sade- ja ukkosrintamat. Etenkin Liperin puolella oleva ukkonen tuntui kulkevan samaa matkaa kanssamme. Mietimme jo eri vaihtoehtoja, mikäli ukkonen lähtee tulemaan kohti.
![]() |
Kännykällä otetussa kuvassa ei ukkospilvi näytä ollenkaan niin hurjalta, mitä se todellisuudessa oli. |
Pysähdyimme Tikankaivannossa. Ajattelimme katsastaa tilanteen, että lähdemmekö ylittämään toista järvenselkää ukkosen pelossa vai jäämmekö odottamaan parempaa säätä.
![]() |
Mäyräkoira näyttää kovin pieneltä merimerkin vieressä. |
Päätimme kuitenkin jatkaa Rääkkylään, sillä matkaa ei ollut enää paljon jäljellä ja ukkonenkin tuntui jyrisevän enemmän Hammaslahden kohdilla. Pilviä pälyillen ja ukkosen jyrinää kuunnellen Lunni vei meidät turvallisesti Rääkkylän Paksuniemeen, jossa oli tarkoitus yöpyä. Teimme Paksuniemessä ensimmäisen poijukiinnityksemme ja sehän sujui paremmin kuin hyvin. Heti kun vene oli satamassa, alkoi sade ja ukkonen. Ajoitus meni siis nappiin.
![]() |
Siellä se poijukiinnityksessä kelluu, meidän Lunni. |
Illalla teimme pitkän lenkin koirien kanssa ja suunnittelimme seuraavan päivän reittiä. Huojentavaa, että ukkosia ei enää seuraavalle päivällä luvattu.
Kolmen-neljän tunnin jälkeen saavuttiin Savonrantaan..
Tarkoitus oli pitää siellä ruokatauko ja lenkittää koirat, ja niin sitten tehtiinkin. Käytiin syömässä herkulliset burgerit sataman ravintolassa ja koirat lenkitettiin geokätköä etsiessä. Ei löytynyt kätköä, mutta mukava kävely tuli tehtyä. Parin tunnin pysähdyksen jälkeen matkamme jatkui.
Seuraava etappimme oli Vörstinsaaret. Olimme saaneet tästä paikasta vinkin Airilta ja Ismolta, ja vihje osoittautui timantiksi. Saavuimme Vörstiin illalla. Ehkäpä pilvinen ilma oli tehnyt sen, ettei seillä ollut ketään muita. Ja kun saavuimme Vörstiin, alkoi auringonpaiste. Paikka oli aivan ihana! Sieltä löytyi siistissä kunnossa oleva nuotiopaikka ja ulkohuussi. Saari oli mukavan pieni, ja sen ympäri kulki polku. Koirat sai laskea suoraan veneestä laiturille ja pääsivät vapaasti möyrimään saaressa. Illalla lämmitimme Lunnin saunan ensimmäistä kertaa ja käytiinpä uimassakin, kun vesi oli +20-asteista. Aivan ihanaa oli meillä Vörstissä ja olisin voinut jäädä sinne pidemmäksikin aikaa.
![]() |
Vörstin saaressa auringonpaisteessa. |
![]() |
Koirat nauttivat vapaudesta. |
![]() |
Ja me nautittiin saunomisesta ja uimisesti. Vesi suorastaan kutsui uimaan. |
Rauhallisen aamupalan jälkeen matkamme jatkui kohti Heinäveden reittiä, jota sanotaan Suomen kauneimmaksi vesireitiksi. Järvi oli peilityyni ja aurinkoa riitti kolmantena matkapäivänämme. Matka meni sutjakasti, kun oli niin paljon katseltavaa ja kesä kauneimmillaan.
Pysähdyimme Säynämössä pissittämään koirat. Nähtävästi se on jonkinsortin kristillinen leirikeskus, mutta ruuhkaa ei siellä ollut. Koirat saivat kahlata rannassa ja saimme kaikki jaloitella hieman.
Matkamme jatkui kapeita reittejä pitkin. Täällä pitikin karttaa lukea ihan eritavalla kuin aikaisemmin, sillä väylät olivat välillä todella kapeita. Miten ihanaa vaihtelua se olikin suurten järvenselkien ylitysten jälkeen.
![]() |
Välillä väylä oli tosi kapea. |
Täällä se sitten tapahtui: kapeassa väylässä ja virtaavassa vedessä veneen ohjaus meni epäkuntoon.
Meni jonkin aikaa ennen kuin edes ymmärsimme mitä oikein tapahtui. Sahasimme väylällä eteen ja taakse niin, että pääsimme hieman väljemmille vesille ihmettelemään tilannetta.
![]() |
Tässä se tapahtui. |
Mutta kun Marko huusi, että nyt ei ohjaus toimi ja että tarvitaan varaohjaus käyttöön, avasin takahytistä levyt auki, että näin ohjaussysteemit. Tajusin heti, mitä oli tapahtunut. Yksi ruuvi oli irronnut. Löysin varaohjausta varten metalliputken, joka näytti aivan periskoopilta. Marko ohjasi, ja minä säätelin vauhtia, kun ajoimme pois kapeikosta ja virtaukisista, ja pääsimme sen verran vapaille vesille, että Marko lähti perähyttiin tutkailemaan tilannetta. Minä seurasin plotterista veden syvyyksiä ja väänsin joko kaasua tai pakkia, että pysyimme suurin piirtein väylällä. Olimme poikittain väylällä ja ohitse lipui muita veneitä. Minä vaan tyynen rauhallisesti vilkuttelin ohi ajaville suuresta hävetyksestä välittämättä. Rukoilin, että ohjaus olisi kohta kunnossa ja matka jatkuisi turvallisesti. Onneksi oli tyyntä ja vene lipui vain hivenen virran mukana. Marko ei kuitenkaan saanut siltä istumalta ohjausta kuntoon, joten meidän piti jatkaa eteenpäin varaohjauksella. Markon käsi ei ylettänyt ohjauksen lisäksi kaasulle, joten minun piti hoidella nopeus. Onneksi seuraavaan pysähtymispaikkaan elin Pilpan kanavaan ei ollut pitkä matka. Pelkäsin, että kuinka ihmeessä onnistutaan rantautumaan tällä tyylillä, vaan onnistuttiinpa hyvinkin. Yllättävän hyvin.
Vaikka sulutuksen odotusalueella on parkkeerauskielto, niin nyt oli hätätilanne. Laitettiin Lunni laiturin reunaan kiinni ja saatiin yhdessä tuumin ruuvit kiinni ja ohjaus kuntoon. Koirat käytin pikaisella pissillä, sillä aikaa oli vierinyt jo muutama tunti edellisestä jaloittelusta. Tässä kohdassa kiitin luojaa, että koirat osaavat pissiä käskystä, sillä pitkäksi aikaa emme voineet jäädä, vaan matkan oli jatkuttava. Kylläpä jännitti, kun irroitettiin Lunni laiturista, että toimiiko ohjaus oikeasti ja todella.
![]() |
Pilpan kanavassa jo vähän hymyilytti. Vai mikä lie jännityksen jälkeinen irvistys tuo onkaan. |
Pilpan kanava oli meidän ensimmäinen kanava tällä kanavavoittoisella reitillä. Uusi kanava jännittää aina, ja lisäjännityksen toi, kun mietti, että toimiiko ohjaus varmasti, mutta hyvin näistä kaikista kanavista kuitenkin selvittiin. Pilpan jälkeen oli Vääräkosken avokanava ja Vihovuonteen kanava, kunnes lopulta saavuttiin Kermankoskelle. Kermankosken venelaiturin kohdalla kävi melkoinen virtaus, ja hetken jo luulimme, että taasko ohjaus meni. Mutta hyvin saatiin vene laituriin ja päivän jännitys alkoi hellittää.
![]() |
Lunni Kermankosken laiturissa, |
![]() |
Sillankupeessa. |
Ehdimme juuri ja juuri Kermankosken sataman ravintolaan syömään, ennen kuin se meni kiinni. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä ja ruoka hyvää. Liekö päivän tapahtumista johtuvaa, mutta lihapullat ja perunamuussi ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin tämän jännittävän päivän jälkeen. Ruuan jälkeen teimme vielä koirien kanssa pitkän lenkin. Kävimme kävellen katsastamassa seuraavan aamun ensi etapin eli Kerman kanavan. Kermankosken pauhua kävimme myös kuuntelemassa, kun geokätköä sieltä sillan alla etsiskelin ja löysinkin. Illalla pyöri päivän tapahtumat mielessä, mutta rankan päivän jälkeen uni tuli tarpeeseen.
Aamulla matkaan lähdettiin puoli kymmenen aikoihin. Kerman kanavalle tultaessa odotuslaiturilla oli kaksi köyttä roikkumassa, joista automaattisulutus käynnistetään. Mitään ajattelematta nykäisin molemmista naruista, ennen kuin tajusin lukea ohjeen. Toinen naru oli tarkoitettu sulutuksen käynnistämiseen ja toinen naru sillan aukaisuun. Voi sitä hävetyksen tunnetta ja nolouden määrää, kun silta nousi ja sulutus alkoi. Lunni lipui tyylikkäästi kanavaan, kun silta oli siirtynyt sivuun. Eikös sinne kanavan reunalle tullut närkästyneitä paikallisia huutelemaan, että "Nostakaa edes onkivapa pystyyn!" Joutuivat kotvasen odottamaan autoineen, kunnes olimme päässeet sulutuksesta pois. Opin tästä, että jatkossa luen jokaisessa sulussa ohjeet, ennen kuin alan yhtään narua nykimään.
![]() |
Tämä on se peilityyni. |
![]() |
Kauniita kalliorantoja yksi toisensa jälkeen. |
Pari tuntia ajoimme kaunista reittiä aurinkoisessa säässä, kunnes lähestyimme Karvion kanavaa. Ennen kanavaa on Karvion lomakeskuksen laituri, jossa oli hyvin tilaa. Koirat pääsivät lenkille ja me pääsimme lounaalle. Lounaan jälkeen peseydyimme, sillä Kermankoskella ei ollut ollut suihkumahdollisuutta. Karviossa Marko kävi suihkussa, mutta minä kävin uimassa ja peseydyin siinä samalla. Uimahetken aikana laituriin oli tullut useampikin vene ja Lunni oli kivasti kahden veneen välissä. Mutta yllättävän näppärästi pääsimme siitä lähtemään, ja Karvion kanava oli seuraavana ohjelmassa. Karvion lomakeskuksen pysähdys kesti meillä kolme tuntia, joten hyvin ehtivät koirat jaloitella siinä ajassa. Ja hyvä niin, sillä seuraava matkaetappi kesti reilu neljä tuntia, ennen kuin lopulta illanviirussa saavuimme Vehmersalmelle.
![]() |
Kyllä oli matkanteko leppoisaa. |
![]() |
Vehmersalmen laiturissa. |
Laiturissa oli useampikin vene, mutta kun ravintola meni kiinni, niin eipä yöpymään jäänyt kuin yksi pieni purjevene ja yksi isompi matkavene Lunnin lisäksi. Sataman ravintola oli nähtävästi koko alueen menomesta. Melkoista trafiikka oli sulkemisaikaan asti. Mekin istuimme pizzalla ja oluella ravintolan terassilla ja samalla seurasimme reissumme huvittavinta tapahtumaa, kun eräs paikallinen yritti ajaa vesiskootterilla ja kaverit nauroivat rannalla. Pelkäsimme jo, että koko yön jatkuu sama meno satamassa, mutta kymmenen jälkeen alkoi olla jo täysin rauhallista. Kävimme koirien kanssa iltalenkillä viereisellä uimarannalla, kun käytiin iltauinnilla. Tiesimme, että seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta, joten aamulla ei ollut kiirettä mihinkään.
Aamulla herättiin sateenropinaan. Hoideltiin aamutoimet kaikessa rauhassa: aamupalat, aamusuihkut ja koirien aamulenkki. Kun sade aamupäivällä taukosi, lähdettiin käymään kaupassa ja siinä samalla sai koiratkin kunnon lenkin. Kun palattiin veneelle, alkoi pilvet rakoilla ja aurinko tuli esille. Niinpä päätettiin lähteä samantien kohti Kuopiota.
![]() |
Puijontorni näkyi taivaanrannassa Vehmersalmelta asti. Toimi hyvänä maamerkkinä. |
![]() |
Maljalahti on jo lähellä. |
Hyvin oli tilaa Maljalahden vierasvenelaiturissa, joten poijupaikalle Lunni laitettiin ja huokaistiin, kun kuivin nahoin päästiin perille. Ehdin tehdä pikaisen koirien pissityslenkin, ennen kuin Riitta ja Eero saapuivat ja menimme porukalla syömään satamassa olevaan italialaiseen ravintolaan. Mahtava tunne, kun vihdoin olimme saapuneet perille. Viisi päivää siihen meni. Ja monta kokemusta ja monesta uudesta asiasta tuli selviydyttyä.
![]() |
Tässä se Lunni vihdoin köllöttää, Kuopion satamassa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti