Tämä viikonloppu menee koiranäyttelyissä, joten isompaa veneretkeä ei voitu suunnitella. Mutta kun ilta oli kaunis ja vähätuulinen, niin pitihän meidän pieni ilta-ajelu tehdä. Niinpä taas kehvit termariin ja Lunnille. Pikku-Silke oli urakoinut koko päivän koiranäyttelyssä, joten Silke pääsi pyöräkärrissä rantaan. Marko ja Martta lenkkeilivät. Ei tehty sen pitempää lenkkiä kun että ajeltiin Linnunlahden venesatamaan tutkailemaan, että minne sitä pitäisi sitten aikanaan vene ajaa katsastusta varten.
Siinä samalla ajellessa nautiskeltiin kahvit auringonpaisteessa.
Martta oli aluksi yllättävän levoton veneessä, kunnes tajusin, että Martta halusi jälleen kerran toteuttaa vahtikoiran vaistojaan ja toimia kassivahtina. Penkillä oli Markon reppu, jonka viereen tein Martalle paikan. Siinä se matkusti täysin tyytyväisenä.
Vaikka matka oli lyhyt, niin vajaa 1,5 tuntia siihen kuitenkin saatiin menemään. Laituriin ajo sujui mallikkaasti ja pikku hiljaa aletaan oppia, miten köydet kannattaa näppärimmin laittaa, että Lunni kelluu laiturissa mukavasti.
Pikku-Silke nukkui veneessä näyttelyväsymystä pois, joten rannassa oli taas pikkukoira täydessä valmiudessa.
Ihana toukokuinen aurinkoinen ja liekö ollut ihan hellepäiväkin tänään. Ainakin lähes helteinen. Niinpä työpäivän jälkeen päätimme suunnata Lunnille. Juuri ennen lähtöä soitettiin vielä anopille eli Markon äidille, että nyt olisi iltaristeilyä tarjolla. Kahvit taas termariin ja termari reppuun ja menoksi. Käveltiin rantaan, että koiratkin saivat sopivasti lenkkiä ennen veneeseen menoa. Suunnattiin Pyhäselälle ja päätettiin lähteä ajamaan jonkin matkaa etelään päin syväväylää pitkin. Pyhäselän pinta oli tyyni ja matkanteko mukavan leppoisaa. Aurinko lämmitti ihanasti ja termarikahvit maistuivat taas mahdottoman hyvälle. Käytiin kääntymässä Niittylahden opiston kohdalla ja tultiin samaa matkaa takaisin laituriin. Vaan kyllä se aika rientää vesillä ollessa. Kolme tuntia meni hujahtamalla. Ja kellohan oli jo melkein kymmenen illalla, kun tultiin kotiin.
Eilinen lauantain sadepäivä katkaisi aurinkoisten päivien putken, mutta kun katsottiin säätiedotusta, niin aurinkopäivien kerrottiin jatkuvan taas sunnuntaina. Eli tänään. Niinpä tehtiin eilen alustava suunnitelma sunnuntaiseen veneilyyn. Alustava siksi, että suunnitelmat voivat aina muuttua sään tai muiden olosuhteiden takia.
Aamulla herätys seitsemältä, aamukahvit termariin, eväspalaset kasaan, ja kaikki tarvittavat tavarat reppuun ja koirien aamulenkitys siinä samalla, kun käveltiin veneelle. Hiljaista oli sunnuntaiaamuna kaupungissa sekä satamassa. Laiteltiin vene kaikessa rauhassa lähtökuntoon. Laiteltiin myös laituripaikkaa, kun kiinnitettiin sellainen uimapötkö metalliaisaan kiinni, että vene säästyisi kolhuilta. Startattiin klo 9.45 puoli pilvisessä säässä. Suunnitelmana oli ylittää Pyhäselkä, ja käydä katsomassa, miltä näyttää Saariston Puoti Liperin Tutjunniemessä. Siellä rantautuminen ja ruokatauko, ja kävelyä koirien kanssa.
Sää selkeni aina vaan enemmän, kun matka eteni. Tuulta oli kännykän säätiedon mukaan 1 m/s. Pientä tuulenvirettä oli havaittavissa, mutta Lunni kulki tasaisesti. Seurattiin matkan etenemistä plotterin lisäksi kartasta. Kiikaroitiin merimerkkejä ja saaria, joita ohiteltiin. Aamupäivällä ei aurinko vielä kovinkaan lämpimästi lämmittänyt ja tuulenvirettä oli sen verran, että tuulenpitävää takkia piti vetää hupparin päälle. Heti alkumatkasta juotiin aamukahvit ja eväspalaset veneen kannella samalla kuin putputeltiin eteenpäin. Kyllä siinä mieli lepäsi ja kahvi maistui harvinaisen hyvälle.
Pyhäselän ylitys sujui yllättävän kivuttomasti. Etukäteenhän sitä oltiin ajateltu mahdottoman tylsäksi, mutta suuren selän ylitys hyvässä säässä oli rentoa. Ei ollut ruuhkaa järvellä. Olisikohan yksi vene tullut vastaan ja pari kalastusvenettä nähtiin kauempaa. Vajaan parin tunnin matkanteon jälkeen tultiin Suursaaren nurkille, josta matka jatkui kapeampaa väylää pitkin. Selän ylityksen lisäksi saimme tällä reissulla myös puikkelehtia ja mutkitella saarten väleissä. Matka Saariston Puotiin kesti kaiken kaikkiaan 2 h 15 min. Hieman meillä meni ihmetellessä, että mikä on talon tapa. Että mihinkä laituriin sitä Lunni pitäisi laittaa. Saatiin vinkki eräältä moottoriveneilijältä, ja niinpä Lunni pääsi jämäkkään laituriin sivukiinnitykseen. Koirat olivat innoissaan, kun saivat maata jalkojen alle ja päästiin tekemään pieni lenkki maalaismaisemassa.
Syötiin ja kahviteltiin, ennen kuin lähdettiin kotimatkalle. Ajateltiin ohiajaessa katsastaa Suursaaren laituri, mikäli paikalla ei olisi muita veneitä. Niin kuin rantautumisharjoituksena ja samalla tulisi tsekattua sekin paikka. Puikkelehdittiin samaa reittiä kuin tullessa: saarten välissä kapeaa mutta selkeää reittiä pitkin.
Suursaaren laiturissa oli vain yksi vene, joten päätimme rantautua. Suursaaressa oli iso laituri, jonka kylkeen Lunnin parkkeerasimme. Vieressä olisi ollut myös pienempi laituri poijuineen, joten myös siinä olisi ollut hyvä paikka Lunnille. Kuulimmekin paikalla olleelta mukavalta pariskunnalta, että kesällä Suursaaressa on jopa ruuhkaksi asti veneitä. Grillikatos, huussi ja hyvä laituri varmasti houkuttelee porukkaa.
Käytiin koirien kanssa kävelemässä lenkki. Opastaulu kertoi, että siellä olisi ollut merkitty parin kilometrin mittainen kävelyreitti, vaan sitä ei löydetty ja kuljettiin jotain muuta reittiä. Lenkin jälkeen vietettiin pieni lepohetki veneessä. Ajateltiin kokeilla, miten koirat pystyvät rentoutumaan paikallaan olevassa veneessä. Veneen kannella oleminen on etenkin Martalle vaikeaa, vaan se viihtyy paremmin sisällä. Silke osaa kulkea kannella paremmin, ja aika nopeasti rauhoittui minun syliin, kun loikoilin etukannella. Vaan eipä ollut sisätiloissa loikoilukaan kummallekaan otukselle vaikeaa. Eikä meillekään. Nähtävästi ulkoilma oli väsyttänyt meidät kaikki, joten Lunni tuuditti meidät uneen. Pieni lepotuokio teki terää, ja niin kotimatka jatkui.
Kotimatkalla ilma oli selvästi lämpimämpi. Aurinko lämmitti ihanasti ja matkanteko oli varsin mukavaa. Meillä meni vajaa kaksi tuntia tulla Suursaaresta omaan laituriin. Joensuu näyttää erilaiselta vesiltä katsottuna. Sairaala näkyi jo heti Suursaaren jälkeen, ja kaupungin lähestymistä oli mukava seurata. Edelleenkään ei ollut järvellä ruuhkaa. Lähempänä kaupunkia oli muutamia purjeveneitä lillumassa, sillä tuulta ei ollut nimeksikään.
Rantautuminen kotilaituriin sujui mallikkaasti. Seitsemän aikaan oltiin rannassa ja kun kaikkien loppuhommien jälkeen käveltiin kotiin, oli aikaa kotoalähdöstä kulunut 12 tuntia. Siinä se päivä vierähti ja aika kului kuin siivillä. Väsyneitä, mutta onnellisia koko konkkaronkka.
Nyt kun vene on vesille saatu, niin hinku oli kova päästä veneilemään tänäänkin. Sää oli aurinkoinen, mutta tuulisempi kuin eilen, joten Pyhäselän aalloille oli turha lähteä. Niinpä ajattelimme, että jokiristeily sopisi hyväksi harjoittelumatkaksi, jossa ei tuulikaan olisi liian paha. Ismo ei päässyt mukaan, mutta Airi lupautui lähtemään mukaan opastajaksi. Koirat otettiin myös tottumaan veneilyyn. Marko kävi viemässä veneelle tavarat autolla ja käveltiin sitten koirien kanssa Karsikon rantaan, joten tulipahan samalla aamulenkki tehtyä. Airi jo odottelikin Lunnin kannella auringossa, kun saavuimme veneelle. Laitettiin vene lähtökuntoon ja taas opittiin monta asiaa, mitä pitää huomioida. Koirille laitettiin pelastusliivit, ja otuksille löytyikin hyvä paikka veneen sisältä pöydän alta. Siellä ne viihtyivät käytännössä koko matkan ajan.
Yllättävän kova tuuli oli tänään joellakin. Ajoittain ihan kunnon aallot ja puuskittainen tuuli. Alun perin olin ajatellut, että sellainen kolme tuntia menee veneilyreissuun, mutta kylläpä aika rientää kun on mukavaa. Kun kymmeneltä aamulla mentiin veneelle, niin iltapäivällä viideltä sieltä lähdettiin pois. Jokea pitkin ajetteein ylöspäin, ja mietittiin sopivaa pysähtymispaikkaa, jos voitaisiin nautiskella päiväkahvit. Kun ei sellaista paikkaa tuntunut löytyvän, niin ajettiinpa sitten Kuurnan kanavalle asti. Vastavirrassa sinne meni 2 tuntia. Siellä tehtiin u-käännös ja lähdettiin lipumaan myötävirrassa takaisin päin. Pysähdyttiin sitten Utran Uittotuvan laiturissa. Siihen laituriin olikin näppärä ajaa, kun tuuli painoi veneen nätisti suoraan oikeaan paikkaan. Koirat pääsivät maankamaralle juoksemaan, sillä aikaa kun kahvia keiteltiin. Juotiin päiväkahvit veneen sisällä, sillä ulkona tuulessa tuntui hitusen viileältä.
Kahvitauon jälkeen jatkettiin kotimatkaa. Airi jäi pois Karsikon rannassa. Aivan niin helppoa se ei ollutkaan, vaikka voisi luulla. Tuuli painoi voimakkaasti venettä laiturista poispäin, joten siinä sitä sitten harjoiteltiin. Lopulta saatiin vene sen verran lähelle, että Airi ketteränä hyppäsi veneen kaiteen yli laiturille. Me jatkettiin kohti kaupungintalon rantaa. Ensin meidän piti suoriutua sulusta. Soitettiin sulutus, joten se toimi yhtä näppärästi kuin eilen. Jäljellä oli enää laituriin ajo. Mutta sitä ei tarvinnutkaan harjoitella, vaan meni eilisten oppien mukaan ja ajettiin laituriin kerralla.
Kylläpä jäi hyvä mieli tämän päivän veneilystä. Sitä oppi hurjasti uusia asioita ja osaa jo joitakin juttuja katsella eri silmällä. Koirista tulee loistavia laivakoira, kunhan tottuvat. Hienosti ne tänäänkin olivat. Kannella olo niitä sen verran pelottaa, että saavat olla sisällä matkojen ajan. Sitten kun vene on laiturissa, voivat totutella olemaan kannella meidän kanssa.
Muutamia huomioita tästä päivästä:
- Aurinkolasit olisi tarpeen.
- Pitäisi juoda enemmän.
- Rantautuminen vastatuuleen on hankalaa.
- Rantautuminen voi olla myös helppoa, kuten tänään omalle paikalle.
Niin se hetki sitten koitti. Vene vesille ja veneily voi alkaa. Aamulla mentiin rantaan puoli kahdeksaksi. Jotakin pientä puuhastelua siinä oli traktorikuskia odotellessa. Varsinainen vesillelasku vaikutti ainakin näin rannalta katsottuna varsin näppärältä toiminnolta. Olihan se Lunni aika vaikuttava ilmestys traktorin sitä vetäessä kohti laskupaikkaa, vaan aika vaikuttava ilmestys se oli myös, kun veteen pääsi.
Kun vene oli vedessä, aloitettiin sisätilojen varustelu. Ismo ja Marko lähtivät kahdella autolla hakemaan tavaroita, ja minä ja Linda jäätiin Airin kanssa ripsutelemaan verhoja. Kun isännät tulivat täyteen lastattujen autojen kanssa, niin kaikki tavarat kannettiin laiturille ja aloitettiin laivan lastaaminen.
Ensin asennettiin akut, jossa Lindakin osallistui ihmettelyyn.
Sitten miehet laittoivat jääkaapin lieden paikoilleen.
Lopuksi sitten kaikki muu sälä, kuten patjat, matot ja kaikki tuo mitä kuvassa näkyy.
Ja sitten sitä lähdettiin. Lähdettiin lipumaan jokea pitkin alaspäin kohti kanavaa. Niin sitä tuli kanavaan ajo tutuksi samantien. Ajettiin ensimmäiseksi Jokiasemalle täyttämään vesitankki. Sen verran ahdasta oli Jokaseman parkissa, että Marko luovutti ruorin suosiolla Ismolle. Vaan näppärästi Ismo Lunnia pyöritteli, ja näytti suorastaan helpolta koko touhu.
Sitten käytiin pyörähtämässä Pyhäselällä. Pyörähdys oli todellakin pieni pyörähdys, sillä tuuli oli kova ja vaahtopäät keikuttivat Lunnia melkoisesti. Sitten ajettiin Lunnin uuteen laituripaikkaan kaupungintalon laituriin. Rannassa oli Kalamarkkina parhaillaan käynnissä, joten porukkaa oli paljon liikenteessä aurinkoisella ilmalla. Toisella kerralla laituriin ajo onnistui hienosti. Meidät kaikki yllätti laiturien kohdalla oleva voimakas akanvirta, joka painoi venettä ihan "väärään" suuntaan.
Meitä perehdytettiin veneilyn saloihin ja nautittiin manööverit onnistuneen rantautumisen kunniaksi.
Alettiinpa siinä heti suunnitella seuraavaa veneilykerta, eikä me innokkaat maltettaisi olla poissa veneeltä ollenkaan, joten heti huomiseksi uutta reissua miettimään. Hieman arveluttamaan alkoi, kun Ismo ei huomenna pääse mukaan, mutta onneksi Airi suostui lähtemään asiantuntijaksi, joten huominen veneretkikin onnistuu. Säätiedotus huomiseksi lupasi yhtä navakkaa tuulta kuin tänäänkin oli, joten Pyhäselän risteily muuttui jokiristeilyksi. Siispä päätettiin ajaa vene vielä Karsikon rantaan, josta ei aamulla tarvitse sulkua heti ensimmäiseksi suorittaa, vaan päästään suoraan jokea ylöspäin. Koska tämän päivän veneily vielä jatkui, niin pidettiin lounastauko Kalamarkkinoilla. Kylläpä paistetut muikut maistuivat kaiken sen puuhaamisen, jännittämisen ja ulkoilman jälkeen.
Ajettiin siis sulku uudestaan.
Ja Lunni vielä kohti entistä kotisatamaa.
Mitä tästä päivästä jäi mieleen? Kun kaikki on uutta ja ihmeellistä, niin päällimmäisenä on tunne siitä, että "Apua, en osaa!", "Kääk, mitähän miun nyt pitäisi tehdä?", "En piru uskalla hypätä laiturille näin kaukaa!", "Vau!", "Ehkä mie joskus opin."
Huomenna lauantaina se sitten tapahtuu: Lunni lasketaan vesille ja veneilykesä 2016 alkaa.
Tiistaina Ismo ja Marko laittoivat veneeseen käynnistysakun paikoilleen. Keskiviikkona minä ja Linda käytiin Lunnin luona imurin kanssa. Linda kun ei Kööpenhamina-reissunsa takia päässyt osallistumaan Lunnin kevättöihin, niin onneksi jotain oli vielä jäljellä. Linda imuroi ja pyyhki Lunnin sisältä.
Minä pesin ikkunoita, vaikka näin siitepölyaikana niitä saa pestä vielä toisen jos kolmannenkin kerran. Lopuksi vielä pyyhin veneen lattian, että on puhtaana mattoja varten. En tiedä, tuliko kaikki kolot ja komerot pyyhittyä, kun kaikkea ei veneen sisällä osaa vielä katsoa sillä silmällä. Eiköhän Airi opeta minulle huomenna kaikki sisätilan niksit.
Huominen on jännä päivä, kun ei oikein yhtään osaa odottaa mitään. Aivan uutta tuollainen vesillelaskuoperaatio. En osaa edes arvioida, että miten pitkään huomenna menee: onko se kaksi, kuusi vai kahdeksan tuntia. Koirille on hommattu hoito huomiselle, että voidaan täysillä keskittyä veneeseen. Eli laivakoirat eivät vielä huomenna pääse tutustumaan uusiin tehtäviinsä, mutta kenties sunnuntaina niitä ainakin käytetään veneellä ja lihapullia syöttämässä. Jos hyvältä näyttää, niin ehkäpä otukset pääsevät pienelle ajelullekin.
Eilen perjantaina oli veneen runkokatsastus. Joensuun Pursiseuran katsastajan Karvisen Reijon vene sattuu olemaan Lunnin vieressä, joten torstaina kun Reijoa nähtiin veneellä, saatiin näppärästi sovittua katsastusaika. Yllättävän perusteellinenhan tuo runkokatsastus olikin, mutta mitään huomautettavaa ei Lunnista löytynyt.
Enemmän kuin katsastus minua jännitti, mitähän Ismo sanoo torstaisesta Lunnin kannen maalaamisesta. Että mahtoiko tulos olla hyväsyttävä vai vedetäänkö toinen kerros maalia vai paikkaallaanko muuten. Mutta helpotus oli suuri, kun maalausjälki todettiin riittävän hyväksi. Kyllä me vielä opitaan.
Tänään lauantaina, jälleen ihanassa auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä, puuhailtiin Lunnilla muutama tunti. Poisteltiin maalarinteippejä kannenmaalauksen jäljiltä ja kylläpä ne mokomat olivat tiukassa. Sentti sentiltä niitä raaputeltiin, vaan irtosivatpahan lopulta, mokomat. Päivän ohjelmassa oli veneen kylkien vahaus. Ensin vaha levitettiin pintaan, sitten se koneella hierottiin kylkiin ja lopulta vielä käsin liinalla hangattiin. Ja kyllä nyt kiiltää, kun oman kuvansa voi Lunnin kyljestä käydä peilaamassa.
Vahan levitys:
Vahaamista koneella ja käsin:
Vahaajien kahvitauko:
Melkoisen komealta Lunni nyt näyttääkin:
Ja vielä kiinnitettiin Lunnin nimikyltti ja todettiin, että nyt on Lunnin ulkotyöt tehty.
Enää puuttuu vaan sisähommat, jonka jälkeen vene on valmis vesille. Sisätiloissa ei tarvitse tehdä kuin siivoamis- ja sisustamispuuhat ja se on siinä. Tuntuu uskomattomalta, että vesillelaskuun on enää viikko. Nopeasti on aika mennyt veneellä puuhaillessa. Nyt enää ne pienet sipistelyt jäljellä.
Tulevat laivakoirat olivat tänäänkin mukana rannassa. Tänään minulla oli enemmän aikaa käpeksiä niiden kanssa. Yritin veden äärellä oottaa niistä hienon pönötyskuvan, mutta Marttaa alkoi juuri silloin haukotuttamaan moinen pönötys:
Enimmän aikaa koirat on kuitenkin häkissä autossa, jossa ne kyllä viihtyy hyvin. Martta etenkin ei halua edes lähteä häkistä minnekään. Yritin sitten ottaa koirista terhakkaan Vahtikoirat häkissä -kuvan, mutta nyt vuorostaan Silkeä alkoi haukotuttamaan.
Jos on meillä itsellämme ollut veto lopussa näiden veneenlaittopäivien jälkeen, niin kyllä on koiratkin olleet väsyneitä. Ei ne jaksa minkäänlaista iltapuuhastelua nykyisin. Nukkuvat vaan ja iltapissille pitää takapuolesta työntää, että niitä ulos saa. Mitenköhän mahtaavat sitten veneessä väsyä?
